Timo, Australia
Nyt elokuun loppupäivinä tätä kirjoittaessani en halua jatkaa jännittävää asunnonmetsästystarinaa vaan menen suoraan lopputulokseen. Olemme muuttaneet alla olevan kartan vihreästä pisteestä sen punaiseen pisteeseen. Linnuntietä mitaten matka näyttäisi olevan vain kuusi-seitsemän kilometriä, autolla tai pyörällä ajaen yksitoista. kaupungin keskusta on tuolla oikealla alhaalla. Siellä ovat meidän molempien työpaikat. Alueet punaisen pisteen oikealla puolella ovat alankoa, lähinnä sokeriruokopeltoja. Näin lähellä kaupunkia ei ole laajoilla alueille asutusta siksi, että osa maista on meren pinnan alapuolella ja osa taas sitten suojeltua sademetsäistä vuoristoa. Suurin piirtein tuon punaisen ympyrän kautta menevän pystyviivan vasemmalla puolella alkaa vuoristo, Tablelands-niminen ylänkö, joka jatkuu kymmeniä kilometrejä, ellei pari sataakin sisämaahan. Tuo keltainen piste, Kurandan vuoristokylä olisi minulla ollut se haaveiden asuinpaikka. Siellä olisi vielä löytynyt isohkoja, vähintään puolen hehtaarin kokoisia tontteja kohtuuhintaan. Ongelmaksi olisi kuitenkin muodostonut sieltä kulkeminen: tie on suhteellisen kapea ja mutkainen vuoristotie, jolla sattuu aika paljon onnettomuuksia.
Kompromissina työn haasteille jäimme siis kaupunkiin, ihan sen pohjoisreunalle, tai koilliskulmalle. Alueemme nimi on Caravonica. Hyvin lähellä taloamme on pieni järvi, oikeastaan joen laajentuma nimeltään Lake Placid. Melkein takapihaltamme alkaa kansallispuisto nimeltään Barron gorge. Se on vuoristoista sademetsää, komeimpana elementtinä vuorilta alas laskeutuva Barron-joki syvine kanjoneineen.
Tässä kuvassa ollaan jätetty idyllinen pieni hippikylä, Machans Beach, selän taakse ja ollaan menossa Kapteeni Cookin valtatien alitse kohti tuota punaista pistettä. Oikeastaan se punainen piste jäisi vähän etuvasemmalle. Suoraan edessä näkyykin vuorilla pylväitä. Ne ovat kaapelirata eli "köysirata" Kurandaan. Köysirata on yksi alueen turistipyydyksistä. Liki tunnin mittainen seikkailu kaapelivaunulla yli vuorten ja sademetsien. Meiltä on noin kolme kilometriä vaunujen lähtöpaikalle, Tjapukai-nimiseen alkuasukasmuseoon. Hieman lähemäpä meitä ylhäällä vuoristossa kulkee rautatie Cairnsista Kurandaan. Sillä ei ole varsinaista reittiliikennettä vaan sillä kulkee pelkästään turistijuna aamulla Kurandaan ja iltapäivällä takaisin. Alunperin, 1800-luvun loppupuolella, rata on tietysti rakennettu muuta kuin tursimia varten. Rataan kuuluu 15 käsin kaivettua tunnelia ja 37 siltaa. Rata kulkee parhaimmillaan yli 320 metrin korkeudussa. Se taitaa olla juuri meidän kohdalla, sillä me tosiaankin saatamme kuulla junan kulkevan taivaalla.
Kerrottakoon tästä kuvan tiestä. Se on pyörätie, oikeastaan pätkä pyörätietä, joka alkaa yhtäkkiä keskellä tienpiennarta ja päättyy lähes yhtäkkiä. Tuttavani kertoi, että se rakennettiin joskus 1980-luvulla yliopisto-opiskelijoita varten. James Cook -yliopiston Cairnsin sivupiste kun on tuosta kuvan paikasta kolmisen kilometriä oikealle. Mainittakoon, että pyörätien oikealla puolella näkyvä mitta-asteikolla varustettu pylväs on tulvia varten. Tuo ylhäällä sillalla menevä valtatie on usein poikki sadekauden aikaan.
Pyörätie jäi sitten hunningolle muka käytön puutteen takia. Ihmettelen vain, miten joku on kuvitellut sitä käytettävän kun sillä ei ole alkua ja loppua. Täällä uuden asunnon lähettyvillä on muitakin paikkoja, joissa kulkee puoliksi tai alkuunsa rakennettu kevyen liikenteen väylä, joka on sitten jäänyt oman onnensa nojaan. Suomen kaupungeissa, minun kohdallani Oulussa, Jyväskylässä ja Espoossa, ja Helsingissäkin, sai tottua vähän liian hyvälle noiden keveyn liikenteen väylien suhteen. Täällä niitä ei juurikaan ole, ja jos on, ei niitä käytetä tarpeeksi. Haaveilen edelleenkin siitä, että joku rakentaisi loppuun meidän asuinalueeltamme kohti keskustaa lähtevän reitin. Sielläkin on joskus tehty pohjustustöitä ajamalla hiekkaa ja kiviä. Kesken on työ jäänyt niin, ettei reittiä voi käyttää kuin osittain. Pyöräillessäni joskus töihin aloitan ajamalla asuinalueemme halki vanhalle sillalle, jota pitkin ylitän joen. Sitten käännyn joen suuntaisesti vasemmalle ja seuraan pientä hiekkaista polkua valtatien ali. Sitten tulenkin sokeriruokopeltojen laitaan, josta tässä kuva.
Talomme jää pari kilometriä etuoikealle, ja työpaikkani keskustassa etuvasemmalle. Raiteet ovat sokeriuo'on kuljettamista varten. Maanviljelijöillä on pieniä junia, joilla he ruokoa kuskaavat. Kuvaajan selän takana on maatilan laitumet, joilla voi nähdä hevosia ja lehmiä. Jostain täältä päin voin aamulenkin aikana, viiden-kuuden välillä aamulla kuulla kukon laulavan. Periaatteessa kukon pito on kiellettyä kaupungin alueella. Me emme kuitenkaan uskalla sellaista takapihalle hankkia vaikka mieli tekisikin.
Työmatkasta suurin osa on rauhallista maalaismaisemaa tai omakotialuetta. Vain pari viimeistä kilometriä on ruuhkaista valtatietä. Työpaikkani sijaitsee kuvasta vasemmalle jäävässä kaksikerroksisessa toimistotalossa. Nancyn työpaikka on parin kilometrin päässä tästä tuolla etuoikealla. Siellä on myös kaupungin keskusta.
Tässä kuvassa ollaan palaamassa vanhalta sillalta asuinalueellemme. Joki jää puiden taakse vasemmalle. Uusi tie menee tuolla ylhäällä. Tämä on vanha tie, jota käytetään kevyen liikenteen väylänä. Edessä ovat Lake Placid, vuoret ja sademetsä. Talot ovat etuoikealla. Olimme käyneet täällä päin ajelemassa noin vuotta aikaisemmin juuri muutettuamme Cairnsiin. Tarkoitus oli ollut käydä Placid-järvessä uimassa, mutta siitä ei tullut mitään, koska koirien vienti järven rantaan oli kielletty. Siksi olimmekin uineet joessa vähän kauempana. Nyt toukokuun viimeisinä päivinä 2006 olimme nähneet lehdessä ja internetissä ilmoituksen täällä myytävästä asunnsta, joka jollain tavalla tyydytti meitä. Ei se missään tapauksessa unelma ollut vaan enemmänkin kompromissi. Ihan samalla tavalla kompromissi kuin koko kaupungissa asuminen ainakin minulle.
Me siis tulimme uudestaan katsomaan taloa ja samalla koko aluetta. Kävimme taas joessa uimassa. Tämä uimapaikka on noin kilometrin päässä talosta kuten on se järvikin. Vesi on puhdasta ja viileää, se kun laskeutuu alas vuorilta. Minä istuskelin pitkän aikaa vesiputouksen alla ja annoin sen hieroa niskojani.
Samana sunnuntaina Nancyn vielä nukkuessa olin pyöräillyt tänne yksikseni testailemaan pyöräilyreittejä. Näin ihmisten ulkoiluttavan koiriaan tällä kentällä noin 500 metrin päässä talokandidaatistamme. Kentällä on pari keinotekoista lampea, joiden rannoilla näkyi pikkupoikia kalastamassa. Eihän tämä Machans beachin saarelle veroja vedä eikä tästä pääse sademetsään tai pelloille kävelemään mutta .. kompromissi jälleen, parempi kuin ihan suljettu lähiö kuitenkin. Sitä paitsi jos aion pyöräillä täältä töihin, tuo 15 kilometrin matka kestää tunnin verran, ei minulle jää aamulla niin paljoa aikaa lenkkeilyyn koirien kanssa. Nämä alueet ovat tyydyttävät noin tunnin mittaisen sauvakävelylenkin tekemiseen. Lammen ympäri kun kiemurtelee sopiva polku. Sen voi tarvittaessa kiertää parikin kertaa. Sitten lenkkejä tehdessäni huomasin, että parempi on lähteä jo puolen kierroksen jälkeen joen rantaan. Siellä on koirille enemmän haisteltavaa ja jopa jahdattavaa. Ainakin pieniä pussimäyriä kuuluu pusikoissa liikkuvan. Ne ovat huomattavasti kengurua pienempiä, lähinnä kait rotan kokoisia, mutta siitä huolimatta tömistävät varsin kuuluvasti takajaloillaan paetessaan. Myöskin yölintuja on aika tavalla liikkeellä aamulenkkimme aikaan neljän ja kuuden välillä. Luotan siihen, että koirat eivät tee niillekään mitään kunhan vain jahtaavat.
Tuonne vuorten sademetsäalueille, kansallispuistoon ei koiria saa viedä. Eikä sinne kovin läheltä vie edes kulkuväyliä Barron-joen voimalaitokselle kulkee tie. Olen siellä pari kertaa käynyt kävelemässä, mutta en pidä sitä oikein turvallisena kulkea aamuhämärissä kapean tien laitaa. Siellä kun kulkee jonkin verran autoja jopa siihen aikaan. Muutama on myös pysähdyksissä: turistit yöpyvät niissä. Tuossa kuvassa yllä on nykyinen kotikatumme Carramar crescent. Se on osa Caravonican lähiötä, melkein Lake Placid-nimisen rajalla tosin. Kuten jo sanoin alue on enemmänkin tavallinen lähiö verrattuna edelliseen asuinpaikkaamme. Talot ovat uudempia, kalliimpia, pihat siistimpiä ja persoonattomampia. Kulkiessa tapaa enemmän ihmisiä, jotka eivät tervehdi vastaantulijaa. Tosin tutustumisretkien aikana myös törmättiin useisiin ystävällisiin ihmisiin, jotka mielellään vastasivat kysymyksiimme. Vaikka jonkin verran kyseltiin, vertailtiin ja otettiin selvää ennen muuttamista ja ostotarjouksen tekemistä, toimimme kuitenkin ehkä vähän liian nopeasti paineen alla. Oltiin niin pitkään odotettu omaan pääsemistä, ja hinnat näyttivät koko ajan nousevan, että oli pakko valita kiireesti jotakin. Ei nyt sentään mitä tahansa, mutta jotakin meille mieleistä, mutta kuitenkin hieman entistä kauempana unelmasta.
Talo ei ole kadun päässä eikä tontti rajoitu metsään vaan kolmelta puolelta naapuriin. Tontti on 800 neliömetrin rinnetontti. Talo on vajaa 20 vuotta vanha peltikattoinen tiilitalo, siisti ja vastikään maalattu sekä sisältä että ulkoa. Ei olla Australiassa asuttu koskaan näin pienessä talossa. Kaikki huoneet ovat hyvin pieniä. Myöhemmin hankalimmaksi osoittautui keittiön pienuus. Asialle on kuitenkin päätetty tehdä jotain. Lisäksi tilojen pienuutta helpottaa se, että on suojaisa ja katettu terassi. Sinne voi siirtää ainakin ruokailutilan ja myös ison osan säilytystiloista.
Me siis kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran lauantaina, ja sitten uudelleen sunnuntaina, jolloin teimmekin siitä heti ostotarjouksen. Seurasimme lainanvälittäjän neuvoa ja teimme tarjouksen ennen kuntokartoituksen tekemistä. Hänen mukaansa tarjouksen saattoi aina peruttaa, jos kartoituksessa ilmenee jotakin. Nyt jälkeen päin olemme oppineet, että asia ei ole näin, varsinkin kun hän perusteli sitä niin, että jättämällä tarkastukset pankin maksettavaksi säästämme rahaa. Kantapään kautta opimme sen, että kerran allekirjoitettu tarjous on käytännössä sitova varsinkin jos käy niin kuin meille, että toisen osapuolen asianajaja on taitava ja meidän pelkkä vätys. Tarkastuksissa ilmeni, että täälläkin on termiittejä, tosin ei itse talossa vaan puutarhassa liian lähellä taloa. Olisimme halunneet myyjän huolehtivan asiasta sekä parista muusta pikkujutusta. Niin emme voineet tehdä, koska asianajajamme ei sitä puolestamme tehnyt vaan töpeksi siinä pahemman kerran. Hän oli jättänyt kirjeeni huomiotta ja viestinyt vastapuolelle, että meillä ei ole mistään huomautettavaa. Se oli tietysti lain vastaista, mutta meillä ei ollut intoa palkata toista lakimiestä tappelemaan asiasta. Se prosessi olisi ketänyt vähintään vuoden ja olisi saattanut päättyä miten tahansa. Kysymys kuitenkin oli vain noin tuhannen euron toimenpiteistä eli kasvien ja puun juurten poistamisesta talon seinustoilta sekä mahdollisesti seinänvierien myrkytyksestä. Niinpä me annoimme olla ja toivoimme, että meitä ei vedettäisi nenästä tämän enempää.
Siistihän talon oli sekä sisältä että ulkoa. Sen mukana tuli melkein kaikki tarvittava irtaimisto kuten nämä tässä näkyvät. Vasemman kuvan reunassa oleva lämminvesivaraaja tietysti kuului kiinteistöön. Terassilla olevat pyykinpesukone ja kuivuri tulivat myös talon mukana.
Samoin kodinkoneita, huonekaluja. Akvaarion me sitten otimmekin käyttöön. Ostimme siihen kaloja ja vesikasveja. Tuon sisisen seinän takana on keittiö.
Keittiö on pieni ja epäkäytännöllinen. Remonttisuunnitelmiin kuuluvatkin uudet kaapit.
Ajattelimme myöskin laajentaa keittiötä. Kellon alle olemme suunnitelleet kaappeja, samoin tuohon terassille vievän lasioven edustalle seinän viereen. Ennen siinä oli ruokapöytä, mutta me emme oikeastaan sellaista tarvitse. Me kun syömme yleensä ulkona tai sohvalla istuen. Takaterasilla on iso pöytä tuoleineen ja etuterassillakin pieni kahden istuttava pöytä.
Taloon kuului myös vanha peräkärry. Se oli niin ruosteessa, ettemme viitsineet ottaa sitä käyttöön - etenkin kun autossamme ei ole vetokoukkua. Minun villeissä haaveissani kärryn päälle olisi voinut asentaa liikuteltavan saunan. Sen olisi sitten voinut kärrätä joen rantaan ja ottaa löylyt ennen uimista. Minulla on suunnitelmia ja ideoita enemmän kuin rahkeita niiden toteuttamiseen. Siksi peräkärry mieluummin myytiin.
Tässä pieni etuterassi. Sillä juon yleensä aamukahvini katsellen auringon nousua ja kuunnellen lintujen laulua. Nuo istutukset tuossa ikkunan alla, jättimäinen viuhkapalmu mukaan lukien, olivat poistettavien listalla. Talon lähellä kun ei saisi pitää mitään termittejä houkuttelevaa. Niinpä nämä sitten elokuussa poistettiinkin. Asiaa hoitamaan piti palkata puunkaatja sekä kannonpoistaja. Kallista lystiä molemmat.
Etupihan ympärille haluamme aidan sekä tuohon ajotielle portin. Näin kissoillakin olisi vähän turvallisempaa.
Kesti jonkin aikaa saada makuuhuoneen ikkunaan kunnollinen kissanluukku. Kaupoissa ei ollut tarjolla kuin muovisia, kovaläppäisiä malleja. Sellaiseen oli Lolitha Woodstockissa asuessamme jumiuttanut tassunsa, joten emme halunneetkaan sellaista. Halusimme mieluummin pehmeäläppäisen ja metallisen luukun. Sellaisen löysin internetistä. Siinä on irrotettava läppä. Hoksasin sitten kohta korvata läpän hyttysverkkohapsuilla niin kuin meillä oli ollut entisissäkin, omatekoisissa kissanluukuissa. Ratkaisu on varsin hyvä. Kitti-kissakin viihtyy mainiosti pihalla nykyään. Lolitha sen sijaan ei enää asustele naapurissa vaan viihtyy hyvin kotona.
Takapiha on hyvin aidattu. Lisäksi se on maisemoitu taloa korkeammalle. Takanaapuri tosin on vieläkin korkeammalla, mutta välissämme on aita. Aidan molemmin puolin on aika tiiheä palmukasvusto. Kookospalmuja on viitisen kappaletta.
Tässä katolta otettu kuva takapihalle. Lintuhäkin kohdalla on kasvustossa aukko. Siihen olen ajatellut istuttaa jotain isoja puita, ehkä bambua.
Lintuhäkki toimii ankkojen kotina. Ne ajetaan sinne yöksi, sillä seudulla liikkuu pyyttoneita. Päivisin ankat saavat kuljeskella melko vapaasti pihalla. Aloitin elokuussa lammikon tekemisen niitä varten.
Koirat ovat aidattuna takapihalle - pois kissojen näkyvistä. Ainoastaan Misu tulee vapaaehtoisesti viettämään aikaa niiden kanssa. Niiden lempipaikka on varjoisalla terassilla. Bluey on viime aikoina kärsinyt pahoista korvatulehduksista. Niitä on hoidettu aluksi antibiooteilla ja lopulta siklosporiinilla. Syyksi on epäilty sekä atooppista ihottumaa että pseudomonas-bakteeria.
Etupihaa makuuhuoneen ikkunan takana. Purkkeihin on istutettu puutarhasta ylös kaivettuja kasveja. Naapuria vasten olisi tarkoitus rakentaa kunnon aita. Aluksi naapuri jopa lupautui maksamaan siitä puolet, niin kuin tapana yleensä on. Myöhemmin hän kuitenkin perui puheensa. Olen kuitenkin jo oppinut sen, ettei täällä miehen sana paina yhtään mitään.
Tämäkin palmurykelmä on jo mennyttä. Niitä oli aivan liikaa joka paikassa. Mieluummin haluaisin hedelmäpuita kuin niitä, tai sitten luonnonpuita. Palmuhan ei kuulu Australian alkuperäiseen luontoon.
Kuva edellisestä asunnostamme paria päivää ennen pois muuttoa. Järjestimme pihakirppiksen, jossa myimme ylimääräiset tavart. Nythän me olimme saaneet runsaasti irtaimistoa talon mukana, joten ylimääräistä oli tullut paljon lisää.