Timo‎ > ‎

Australian halki askel kerrallaan

Tim Sippala matkalla

Australian halki askel kerrallaan

26.11.2013

Asiasanat: 
Teksti: Pinja Mustajoki
Kuvat: Tim Sippala

Tim Sippala päätti luopua asunnostaan ja lähes kaikesta muustakin omaisuudestaan kävelläkseen halki Australian. Matkan varrella leviää viesti veganismista, kiireettömyydestä ja tavaroiden omistamisen kyseenalaistamisesta – ja ennen kaikkea elämänilosta.

Autot tööttäilevät tervehdyksen merkiksi ohittaessaan Australian karussa maisemassa kävelykärryään työntävän Tim Sippalan. Sippala lähti kävelemään elokuussa 2013 Cairnsista, Australian koillisrannikolta kohti etelää. Se reissu oli kymmenen viikon ja 1 300 kilometrin pituinen.

Sippalan omaisuus mahtuu kätevästi kärryyn: teltta, makuupussi, ilmapatja, peseytymisvälineet, vaatteita, vettä, miniläppäri sekä aurinkopaneeli, josta saa virtaa kännykän lataamiseen. Kävellessä kuulokkeissa soi usein äänikirja. Viime aikoina kuunneltua on muun muassa Peter Singerin klassikko Oikeutta eläimille.


 
Sekä Suomen että Australian kansalaisuuden omaava Sippala on vapaa kulkemaan – ja sitä hän tekeekin, askel kerrallaan. – Ja ilman suorituspaineita!, lisää Sippala. Hänen tyyliinsä eivät kuulu askelmittarit, tarkat reittisuunnitelmat tai matkatavoitteet. Autokyytiin turvautuminenkaan tarpeen tullen ei aiheuta tunnontuskia. Sippalalle tarjotaankin silloin tällöin kyytiä, koska luullaan, että hän kävelee sen takia, että auto on mennyt rikki.

Matkan varrella kohdattuja ihmisiä kiinnostaa usein myös kävellyt kilometrilukemat ja taloudelliset edellytykset kävelyelämäntapaan. Toiset kummastelevat, kuinka viisikymppinen Sippala ”enää tuossa iässä” uskaltaa heittäytyä tyhjän päälle ja antautua seikkailuun. Yleisin kysymys on kuitenkin: ”Miksi kävelet?”. Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, vaan siihen liittyy sopiva elämäntilanne, vapauden viehätys, pyrkimys ekologiseen matkustaminen ja kävelyn luonnollisuus.

Uusia tuttavuuksia vegaaniryhmien kautta

Kun liikkuu omaan tahtiinsa, ei kävelijän tarvitse olla huippukuntoinen.

– En ole vahva, mutta sitkeä ja kärsivällinen, Sippala nauraa. Henkistä kanttia kysyy esimerkiksi epävarmuus siitä, missä seuraavan yönsä viettää ja ruokansa nauttii. Sippala yöpyy usein teltassa joko luonnossa tai leirintäalueella.

Toisinaan yösija löytyy tuttavien kotoa tai netin kautta couch surfing -sivustolta ja Facebookin ryhmistä.

Vegaaniryhmien kautta Sippala on löytänyt useita yöpaikkoja ja samalla tutustunut moniin uusiin, mukaviin ihmisiin. Vegaanien luona yöpyessä tulee vaihdettua elämäntapaan liittyviä ajatuksia ja kokkausvinkkejä. Ulkosalla nukkuminenkaan ei Sippalaa pelota, jos nyt ymmärtää olla pystyttämättä telttaansa aivan pubin viereen eikä päästä myrkyllisiä hämähäkkejä tai käärmeitä yöseurakseen.

Vegaanisanoma leviää pehmeästi


Tim Sippala kävelee itsenäisesti ja vapaaehtoisesti, ilman järjestöä tai kampanjaa takanaan.

– Aluksi mietin, laittaisinko kävelykärryyni jonkun vegaaniuteen kannustavan viestin keskustelun herättäjäksi, mutta päädyin siihen, että veganismin sanoma tulee esiin luonnollisemmin perinteisen vuorovaikutuksen kautta. Leirintäalueiden grillauspaikoilla Sippalan vegaanius tulee puheeksi esimerkiksi juttukaverin tarjotessa pihviä matkamiehelle. Silloin saatetaan keskustella kasvissyönnistä ja eläinten oikeuksista.

Sippala itse ryhtyi vegaaniksi noin kahdeksan vuotta sitten. Kasvissyönti oli kuitenkin kypsynyt mielessä jo vuosikymmeniä.

– Jo lapsena lihan syöminen tuntui inhottavalta, mutta kasvissyönti oli siihen aikaan tuntematon käsite.

Ensimmäinen kunnon sysäys kohti veganismia tapahtui vuonna 2003, kun Sippala itse tarjosi Australiassa couch surfing -tyylistä majoitusta reppureissaajille. Sitä kautta hän tutustui suomalaiseen vegaaniin, joka valmisti kasvisruokaa ja kertoi veganismista.

– Silloin ensimmäistä kertaa tajusin, että eihän tuo olekaan niin vaikeata, että minäkin pystyn tuohon.

Nykyään Sippala kokee vegaaniuden omana itsenään olemisena, luonnollisena ja luontevana elämäntapana.

Omaisuudesta luopumisen sietämätön keveys

Nomadinen elämäntapa saa miettimään tavaroiden omistamista uudelta kannalta. Omaisuus täytyy punnita lähes grammalleen vaa’alla ja vain kaikista välttämättömimmät tavarat pääsevät kulkurin matkaan.

Tavaroista luopuminen ei ollut aluksi helppoa edes Sippalalle, joka vuokrasi tallelokeron muutamille esineille, joista ei tohtinut millään luopua. Sittemmin hän kuitenkin keksi antaa tärkeät esineensä – kolme peltistä kahvipurkkia, muutaman astian ja Vitamix-tehosekoittimen – uusiin koteihin. Sippalan kokemus on, että itselle merkityksellisistäkin esineistä on helpompi luopua, kun tietää, että niistä on jollekin toiselle iloa ja hyötyä. Jostakin tärkeästä esineestä voi vaikka napata kuvan muistoksi – sekin usein riittää.

– Asioista voi nauttia ilman, että niitä omistaa, Sippala sanoo.

Australia on kohta kävelty, mutta Tim Sippalan taival ei pääty siihen. Seuraavaksi hän suuntaa kävelykärryineen kohti Malesiaa, josta on tarkoitus matkata Aasian kautta kohti Eurooppaa. Uudet seikkailut ja tuttavuudet odottavat kävelijää.

– Tuntuu hyvältä olla riippuvainen toisten ihmisten ystävällisyydestä.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 4/2013.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa


Comments