Timon kirjeitä Australiasta

Marraskuu 2004

Marraskuu on meillä mangokuu. Pihan ympäristön mangopuut ovat väärällään suuria vihertävän oransseja hedelmiä. Tilan omistaja on antanut meille luvan kerätä niitä omaan käyttöömme niin paljon kuin tarvitsemme. On niistä vähän ystävillekin liiennyt. Erityisesti vähän kauempana olevat makeat Bowen- ja Kensington-mangot ovat suurta herkkua. Myös taloa lähinnä kasvavan puun tavalliset "common" mangot ovat hyviä varsinkin hillon ja muiden säilykkeiden tekemiseen. Mango lienee täällä ainoa puutarhatuote, jota vaivaudutaan säilömään. Siitä kun ei tule kuin yksi sato vuodessa. Minä tein intailaisen ohjeen mukaan mangosäilykettä. Siihen tuli raakojen mangojen lisäksi anista, sinapinsiemeniä, chiliä, sipulinsiemeniä, kurkkumaa ja sarviapilan siemeniä. Liemeksi piti kuumentaa sinappiöljyä saviastiassa. Astiassa oli pieni halkeama, josta kuumaa öljyä alkoi valua hellalle. Öljy syttyi tietysti tuleen. Onneksi liekit eivät yltäneet kattoon saakka, joten saimme tulen tukahdutettua matolla ja selvisimme pelkällä säikähdyksellä. Valmistuksen jälkeen karrinkeltainen seos laitettiin lasipurkkeihin, peitettiin kankaalla ja vietiin ulos auringonpaisteeseen, jossa se saivat kypsyä pari viikkoa. Tämä intialaiselta nimeltään Aam ka achaar näyttää muhittuuaan vihreänkeltaiselta öljymaalilta ja tuoksuu sinapilta ja chililtä.

Suurin osa mangoista kuitenkin syödään sellaisenaan raakana. Ne ovat kuitupitoista ja täyttävää syötävää.



Kaksi kanoistamme hautoi loka-marraskuun vaihteessa. Munista kuoriutui kaksi poikasta. Haudonta oli hoidettu yhteispelillä, samoin hoitui nyt poikasten hoito. Vaikka molemmilla oli selkeästi oma poikanen, emot silti vahtivat myös toinen toisensa pienokaista.



Maxi-koira vahtii silmä kovana aidan takana makupalojen toivossa. Muutaman kanan se onkin onnistunut pistämään poskeensa. Ei sitä voi siit kuitenkaan syyttää. Sillä on terrierin luonto.



Me saimme tuttavilta viisi kiinalaisen silkkikanan poikasta, joista he halusivat päästä eroon. Kuun loppuun mennessä niistä kaksi oli kadonnut.



Pikku possumimme siirrettiin kunn alussa ulkotarhaan, jonka olin rakentanut suuren puun ympärille kana- ja ankkatarhan kulmaukseen. Puun haaraan noin puolentoista metrin korkeuteen rakensin sille pesäkopin, jossa on lautaisen makuuhuoneen lisäksi verkolla eristetty terassi. Suuren takaoven sekä pienen etuoven avaamme yöksi niin että possumi pääsee vapaasti kiipeämään puunrunkoa ylös ja puiden kautta mihin huvittaa. Yöksi se palaa nukkumaan koppiinsa ripustettuun kangaspussiin. Sydän kylmänä jännitämme miten sen käy. Onko se jo liian kesy varomaan kissoja, koiria, käärmeitä ja muita mahdollisia vihollisia.







Kuvat Keskisuomalainen-lehti ja Hyden kotisivu. 		Joskus tulee joku henkilö vuosien takaa mieleen ja alan pohdiskelemaan hänen myöhempiä vaiheitaan. Silloin teen hänestä nettihaun. Tai sitten törmää sattumalta tuttuun nimeen etsiessään jotakin aivan muuta. Niin kävi marraskuun lopulla. Näin nimen Timo-Lauri Hyytiäinen eräässä yrityshakemistossa. Sieltä päädyin Hyden kotisivulle katsomaan, mitä tuolle 1980- ja 90-lukujen vaihteen tutulle kuuluu. En minä häntä kovin hyvin tuntenut. Käytiin samoilla luennoilla ja kursseilla ja juteltiin muutama sana tavatessamme. Näin häntä muutaman kerran myöhemminkin Helsingissä. Viimeksi kait vuonna 2000 Juttutuvan terassilla. Hyde oli lyhyt kaljupäinen mies, joka käytti yhtä vahvoja silmälaseja kuin minä vielä 1990-luvun alussa. Meidät sekoitettiin joskus toisiimme, tai ainakin minua luultiin muutamia kertoja Hydeksi. Vuosikymmenen puolivälissä hän sokeutui täysin ja alkoi käyttää aurinkolaseja ja isoa borsalino-hattua. Jyväskylässä hän oli innokas teatterin harrastaja, mutta joutui luopumaan harrastuksestaan sokeuduttuaan. Hänellä oli oma äänitysstudio Helsingissä ja aivan viime aikoina hän oli esiintynyt stand-up-koomikkona. Omituisen näköinen sokea kääpiö (140 senttiä) herätti huomiota myös ulkonäöllään. Huumorintaju hänellä oli oivaltavan omituinen ja ronski. Hänen ympärillään näytti pyörivän aina suuri joukko ystäviä. Tuttuja hänellä näytti olevan joka paikassa iso liuta. Luin hänen kotisivujensa (www.hyde.fi) tarinat läpi. Niissä mies kertoo itsestään ja elämästään varsin seikkaperäisesti, myös lukuisista sairauksistaan, jotka pitivät kuoleman mahdollisuutta jatkuvasti lähellä. Syksyn 2004 kunnallisvaaleissa Hyde näkyi olleen vihreiden ehdokkaana Helsingissä. Toivottavasti nuo sivut elävät vielä kauan. Sivujen vieraskirjasta näin, että Hyde oli kuollut runsasta viikkoa aiemmin. Urheaa pikkumiestä ja suurta persoonaa lämmöllä muistellen. Samoin muutamaa muuta näkövammaista tuttavaa kymmenisen vuoden takaa, Laatusen Petriä ja Harjun Ilkkaa, joiden kuolemasta luin niin ikään internetistä viime- ja edellisvuonna.




Kuvassa Townsvillessä sijaitsevan James Cook -yliopiston humanistisen tiedekunnan rakennuksen pääty. Sen editse aloin kuun puolivälissä kulkea työpaikalleni tietokoneosastolle. Paikka tuo minulle mieleen Tallinnan vanhan kaupungin. Rakennukset eivät ole kuitenkaan mitään vanhoja, eikä tämän päädyn takana jatku sama tyyli vaan muu osa talosta on modernia matalaa laatikkoa.

12/2004 ->